Jos kuolema on päätepiste, niin silloinhan sitä elää tavallaan koko elämänsä kuolemalle?! Jos kaikki vaan heiluu aikansa ja sitten pysähtyy, se on turhuuksien turhuutta. Niinku nuotti sois aikansa ilman säveltä ja sointua. Kuka sellaisen nuotin lauluunsa säveltää? Konemaailma. Samahan tässä ois jo kuolla valmiiks.
Syödään ja juodaan, huomenna kuollaan.
Minua masentaa tuo ajatus. Elää kohti kuolemaa. Kuolemalla on ihan hirmu yliote nyt tässä ajatusmaailmassa. Sanovat, että pitäisi elää täysillä ja nauttii elämästä vielä kun aikaa on. Mutta kuolema tuntuu pitävän tällaista elämää otteessaan. Minulle sellainen on harmaa maailma, jossa kuolema on tabu.
Minäkin se saatan kupsahtaa minä sekuntina hyvänsä. Kyl kai tässä sinänsä pelottaa kuolema, mut onneks pelkurille on lohtua sanomassa siitä, että kuolema on voitettu.
Se onkin kiva. Siis että voi uskoa, että joskus vielä voi kysyä: "Missä on voittosi, kuolema?". Roikunpa siinä. Uni tulee kyllä väkisin. Mutta mukavempi mennä nukkumaan ku toivoo että aamulla vielä herää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti