Voima heikkoudessa

On jääny kirjottelu vähän vähemmälle. Haluaisin jotain todella syvällistä joskus tässä yrittää ammentaa itestäni, mutta sanaisen arkun sijasta osaan nyt avata vain sanattoman arkun.

Lainataan nyt sitten edes jonkun toisen sanomisia sitten. Saviruukku:


Viktor Klimenko - Saviruukku

Olen särkynyt saviruukku
Pala palalta murtui pois
Vain ihmettelin ja itkin
En millään murtunut ois

Sinä Herra minut murskasit
Vaan talletit kaikki palat
Niin paljon minua rakastit
Tahdoit uutta kokonaan

Anna savelle uusi muoto
Tee minusta uusi ruukku
Niin rakkautesi nyt näytät
Taas murtunutta käytät

Tahdon kertoa särkyneille
Ei siruja heitetä pois
Kallista halpa savikin
Mestarin kädessä ois (2x)

------------
No sen verran haluun sanoo että luin äsken tarinan selkänsä murtaneesta naisesta; elämä romahti kun jalat meni alta. Mutta mitä jää jäljelle kun kaikki on riisuttu? Lohtu. Se on rakkautta. Siihen uskon, että kaikella on tarkoitus, sillä muuten ei jaksa. Silloin kun meidät on riisuttu kaikesta: omista kiireistämme, aatteistamme, jopa terveydestä ja muusta.. siinä me silloin olemme - vailla ei mitään. Ajatellaanpa että sielu on takka. Ehkä vasta silloin kun tuhkatkin on viety omasta takasta, on mielekästä antautua olemaan muiden käytettävissä, ja voimme olla hyvinkin tarpeellisia. Ja elämä maistuu, jos on tarpeellinen. Sillon on paikka maailmassa. Voi vaikka jakaa lohtua, olla lohdun sanoina ja armopaloina. Yhdyn tähän:
"Tahdon kertoa murtuneille, ei siruja heitetä pois."
Mikä on nätimpää ku lohdun kyyneleet!

2. Kor. 12:9 Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa."