Tämän kirjoituksen tarkoituksena on poistaa pinnallisuus maailmasta! :)
Sokrateski sano että viisaus on esim. sitä että ymmärtää, ettei tiedä mitään. Miten mistään voi tietää mitään kun itsestäkään ei tiedä mitään.
Ihmisillä on hirmu tarve päteä. ;) Sillon ku tuntuu että on päässä joku juttu, että kaikki loksahtaa kohalleen, ni on aivan hirmu halu huutaa se muille, vaikka sanoilla on joskus vaikee kuvailla. Toiset tuntuu ihan tyhmiltä jos ne ei tajua tai ovat eri mieltä. Aika yleistä on.
Kaikki ehtii perimmäisiin kysymyksiin vastausta. On tiede, uskonto, nii no, tai sitte ei välitä mistään.
Ihmiset, jotka saa vastaukset kaikkiin kysymyksiin tieteen avulla, eivät myönnä että kaikkea ei voi tietää (ihannoitavan kunnianhimoinen asenne..). Sit halutaan kumota kaikki uskonnot, ku niissä on jotain yliluonnollista. Yliluonnollista ei voi ymmärtää, joten sitäkö ei ole?
Kirkot vastaa tähän kieltämällä tieteen. Tai ei siis kirkot, siellä voidaan kyllä hyväksyä tieteet, mutta sellanen perinteinen vastakkainasettelu siinä on (ku kahtoo vaikka jotai keskustelupalstaa netissä). Konkreettinen Raamatuntulkinta johtaa siihen.
Ollaan tultu tilanteeseen, jossa tiede yrittää todistaa itsellään uskontojen olevan väärässä. Eli luonnonlaeilla, loogisuudella ja ihmisen aisteilla.
Ollaan tultu tilanteeseen, jossa uskonnot yrittää todistaa itsellään tieteen olevan väärässä. Eli otetaan perustelut Raamatusta, jota useimmat tieteilijät pitävät potaskana.
Let's pohtia this nollatilanteesta. :)
Noh, tiede tutkii maailmankaikkeutta. Tiede kuuluu itsekin maailmankaikkeuteen, ja tutkimustavat tulevat ihmisen päästä.
Minusta siis tiede on ihmisen kieli puhua maailmankaikkeudesta!
Se on tärkeää ja sitä tuleekin soveltaa käytäntöön, jotta keksimme apua maailmaan, kuten lääkkeitä sun muita.
Kun perustellaan esim maailmansyntyä vaikkapa Big Bang teorialla yms tai ihan sama millä, voidaan lopuks todeta että millään ei oo mitään väliä kun kaikki menee vaan kaavojen mukaan ja me ollaan vaan ainetta. Minusta se on umpikuja, sillon ei ois väliä vaikka kaikki kuolis. Miks sillon niitä pitäis ees tutkia? Mistä tulee se motivaatio tutkia, jos kuitenki sanoo että kaikki on turhaa?!
Olkoon mustat aukot ja olkoon maailmankaikkeus laajeneva tai paikoillaan oleva, ei se kerro minulle mitään. Valonnopeus sun muut, ei mitään väliä. Aika-avaruus ja muodot ja kaikki = mielenkiintoista ja voi olla totta, mutta ei antoisaa. Hyvä että niitä tutkitaan, mutta miksi etsiä perimmäistä elämäntarkotusta jostai pienestä oksanhaarasta, ku runko veis latvaan heh. On kamalaa katseltavaa, kun joku riutuu ja kalpenee turhautuneisuudesta kun on päätellyt olevansa turha! Mä ainaki haluan tietää, minkä takia minä oon. En luovuta!
Ehkä sitä eroa on siinä, mitä käsittää sanalla sielu. Että onko sitä olemassa syvemmin vai onko se sähköö aivoissa.
Oon löytäny elämäntarkotukseni, tai ainaki päässy jäljille. Kaiken päämääränä on rakkaus.
Elämä koostuu pienistä pisteden kaltasista hetkistä. Kaikki mukamas suuret asiat menettää merkityksen, ja pienet asiat saavat sitten arvoa. Kaikki ne pienet asiat, joista elämämme koostuu. Niitä on paljon, mutta huomaatko, kerrallaan vain yksi.
Raamatussa mainittu rakkaus vie toivon niin kauas täältä, että en usko että pettyy kuolinvuoteellaan siihen luottaen.
Niinku tämän päivän Pyhäjärven Sanomissa lukion rehtori Veikko Kumpumäki sano:
"..sille rakkaudelle on annettu nimeksi Jumala."
Jumala on ihmisen kielellä sanottu sana. Ihminen ei tuosta vielä ymmärrä Jumalaa. Monesti vaa kaikkia ärsyttää ku joku tuputtaa Jeesusta, se saattaa tuntua aivopesulta. Pitäisi muistaa aloittaa nollatilanteesta. Ihminen voi lähteä tutustumaan rakkauteen ja hyvyyteen. Pienien asioitten kautta voi ymmärtää jotain suunnattoman suurta. Ei muuta kuin etsimään! Ei sitä voi kokonaan selittää ja tunkea toisen päähän. Se pitää maistaa sisältä.
Nii ja paras on lopettaa siihen mistä alotin ni ei tuu riitoja..
"En tiiä.."
