Peilitalo

Peilejä on joka suunnassa. Jokanen ihminen on peili. Ympäristö on täynnä kaikuja. Kadulla kävelee vastaan peilejä. Niitä on varmaan tuhat. Tärkein ihminen on suurin peileistä. Sitten kun kattoo ihan vaa fyysiseen kylppärin peiliin, ja miettii minkälainen peili ite on, niin sitten on varmasti jo liikaa peilejä olemassa siihen, että enää käsittäisin mitä tässä yritän sanoa.

Hento kuiskaus pimeässä

-
Hetkessä laskeutuu pimeys
ja sirppi nukkuu

Etsien kotia ja lämpöä
Menen kohti sänkyä
Pimeyteen vaieten:
Rakkaani, toivon että löydät sen.

Aamun pala

Ihminen on heikko ja rajallinen. Kun ihminen saa sponsorin, on pidettävä huoli ettei kaupallinen arvo mene ihmisarvon edelle. Tulospaine ei saisi liittyä mitenkää ihmisenä olemiseen.

Päivän armopala

Rakkaus on aina armoa, ja kohdistuu siihen joka ei sitä ansaitse.

päivän pointti-pätkis

Häpeää voi syntyä rakkaudettomuudesta. Ja häpeä poistaa heikkouksien ympäriltä kyvyn rakastaa itseään. Siellä missä ei oo rakkautta, häpeä alkaa vallata alaa. Ja se leviää nii että koko itsetunto romahtaa ja on herkkä ottaan itteensä iha kaikesta. Jokanen nähty ele tai muu viesti tulkitaan itsensä kannalta ja tulee superitsekriittinen käytös. Sillon tulee myös kauhee suorituskeskeisyys kaikessa, eikä vertailun alle joutuminen ainakaan helpota siinä tilassa. Häpeilevää on vaikee rakastaa, ku se ei näytä heikkouksiaan. Ja ehkä yrittää ansaita rakkautta heikkouksien ulkopuolelta, vaikka heikkous voi olla sitä sisintä ja aidointa. Ei hyväksy itteesä, ja yrittää tehä itelle plastiikkakirurgiaa niin sisäsesti ku ulkosestikki. Mutta ei rakkautta voi ansaita tai hallita, oikee rakkaus antaa tilaa heikkouksillekki silleen ymmärtävästi. Sellanen hellii persoonallisuutta ja auttaa eteenpäin.

Häpeässä ei välttämättä tajua voivansa huonosti, vaan kokee vaan olevansa täysin kertakaikkisen huono. Sitä luulee olevansa huono, vaikka huonovointisuus voi olla suureksi osaksi sitä, että on tullut huonosti kohdelluksi. Kaikki paha olo menee pelkästään omaan piikkiin ja tarttuu persoonallisuuteen ja hajottaa koko identiteetin ja kuva itsestä sumenee ja sortuu. On suunnattoman hukassa, on valmis olemaan mitä tahansa, eikä muista kuka oikeesti on.

Tarkistin wikipediasta että maailmassa on yli 6,8 miljardia huonoa!

illan ahaa-patukka

Lapsena turvallisuudentunne on kun ei ite ohjaa elämäänsä. Ihan pienenä äiti kannattelee jopa sun päätä. Aikuisena lapsena sitten taas luulee että turva on ku ite ohjaa elämäänsä. Ajatellaan että suunnitelmallisuus poistaa riskit elämästä.

Mutta ihminen on niinku "lastu virrassa". Yritä siinä hallita joen virtaa. Suunnitelmat on kyllä tosi hatarat meillä, jos luottaa omiin suunnitelmiin. Turvallisuudentunne on sillon illuusio.

Voima heikkoudessa

On jääny kirjottelu vähän vähemmälle. Haluaisin jotain todella syvällistä joskus tässä yrittää ammentaa itestäni, mutta sanaisen arkun sijasta osaan nyt avata vain sanattoman arkun.

Lainataan nyt sitten edes jonkun toisen sanomisia sitten. Saviruukku:


Viktor Klimenko - Saviruukku

Olen särkynyt saviruukku
Pala palalta murtui pois
Vain ihmettelin ja itkin
En millään murtunut ois

Sinä Herra minut murskasit
Vaan talletit kaikki palat
Niin paljon minua rakastit
Tahdoit uutta kokonaan

Anna savelle uusi muoto
Tee minusta uusi ruukku
Niin rakkautesi nyt näytät
Taas murtunutta käytät

Tahdon kertoa särkyneille
Ei siruja heitetä pois
Kallista halpa savikin
Mestarin kädessä ois (2x)

------------
No sen verran haluun sanoo että luin äsken tarinan selkänsä murtaneesta naisesta; elämä romahti kun jalat meni alta. Mutta mitä jää jäljelle kun kaikki on riisuttu? Lohtu. Se on rakkautta. Siihen uskon, että kaikella on tarkoitus, sillä muuten ei jaksa. Silloin kun meidät on riisuttu kaikesta: omista kiireistämme, aatteistamme, jopa terveydestä ja muusta.. siinä me silloin olemme - vailla ei mitään. Ajatellaanpa että sielu on takka. Ehkä vasta silloin kun tuhkatkin on viety omasta takasta, on mielekästä antautua olemaan muiden käytettävissä, ja voimme olla hyvinkin tarpeellisia. Ja elämä maistuu, jos on tarpeellinen. Sillon on paikka maailmassa. Voi vaikka jakaa lohtua, olla lohdun sanoina ja armopaloina. Yhdyn tähän:
"Tahdon kertoa murtuneille, ei siruja heitetä pois."
Mikä on nätimpää ku lohdun kyyneleet!

2. Kor. 12:9 Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa."